Fotos.

"Miks me ei voitu olla viikkoo?"

"Mä en haluu Suomeen!", "Miks me ei lähettäis vasta sunnuntaina?", "Ääh, Suomessa on lunta!", "Me halutaan jäädä tänne."

Viimeisen päivä aamuna saimme nukkua hieman pidempään kuin muina päivinä. Edessä oli pitkä päivä. Ennen aamiaista siivosimme huoneissamme ja pakkasimme laukkumme, sanoimme "hei hei" uusille saksalaisille kavereillemme ja söimme viimeisen aamiaisen Jugendherbergessä. Pääsimme huonetarkastuksesta läpi ja matka Hampurin kautta kotiin alkoi. Jugendherbergen eteisessä ennen lähtöämme, saimme saksanopelta viimeisen tehtävän. Kolme vapaaehtoista pääsivät viimeisen kerran ostamaan bussi- ja junaliput linja-autonkuljettajalta. "Hallo! Eine 9-Uhr-tageskarte für Gesamtbereich bitte." Kaikki kolme vapaaehtoista suoriutuivat tehtävästä oikein mallikkaasti. Lüneburgin juna-asemalla meitä kuitenkin odotti - meille jo maanantailta tuttu - pienehkö ongelma. Yksityinen junayhtiö oli edelleen lakossa! Ope pelästyi jo, että joudumme taas hankkimaan uudet liput kalliimpaan junaan. Onneksi juna-aseman tiskillä sanottiin, että puolentoista tunnin päästä esimiesvoimin ajetaan yksi lähijunavuoro ja voimme nousta lippuinemme siihen. Onneksi asemalla oli "mäkki", niin aikamme ei käynyt pitkäksi.

Hampurissa ilma oli sateinen. Mutta ei onneksi niin sateinen, että retkemme eläinpuistoon (Tierpark Hagenbeck) olisi peruuntunut. (Kuvia tulee myöhemmin kunhan ope saa ladattua ne omalle koneelleen.) Hampurin juna-asema oli valtava! Juoksimme jonossa emmekä kertaakaan eksyneet toisistamme. Jätimme tavaramme juna-aseman säilytyslokeroon (joista ei saanut kuittia, joten open piti valokuvata kaapit - toimisikohan kuvat kuitteina?) ja lähdimme metrolla eläinpuistooon, jossa norsut, söpöt pikkuapinat, laamat, tiikeri, krokotiili ja muut eläimet odottivat meitä. Saimme ruokarahaa opelta, mutta osa meistä ei ehtinyt eläinten ihastelun lomassa syödä (kuitit piti taas palauttaa opelle, mutta pojilla oli kuittien sijaan valokuva ruoasta ja hinta kirjoitettuna ylös *LOL*). Pikainen shoppailukierros Hampurissa oli viimeinen varsinainen ohjelmanumero ennen kuin haimme matkatavaramme ja lähdimme suunnistamaan lentokentälle.

Chek-in lentokentällä sujui sutjakkaasti ja mutkattomasti. Matkatavaramme olivat tulleet hieman painavimmiksi - liekö syy uusissa vaatteissa ja kengissä? Turvatarkastuksessakaan meillä ei ollut mitään ongelmaa (paitsi opettajilla, joilla oli molemmilla jäänyt käsidesipullo reppuun). Emme voineet uskoa, että matkamme oli näin lähellä loppua! Turbulenssien ja komellusten kautta pääsimme vihdoin - aikataulusta hieman jäljessä - takaisin omiin koteihimme.

(Älkää lopettako vielä blogimme lukemista - meillä on vielä parin tekstin verran kertoiltavaa!)

Kansainvälistymiskasvatusta käytännössä

Kello 6.15 ensimmäinen koputus oveen. Kello 6.30 toinen koputus. Kello 6.55 aamiainen ja jo kello 7.19 istuimme bussissa matkalla kouluun. 

Bussimatka täpötäydessä bussissa sujui silmiä hieroessa ja heräillessä sekä sanoja bussin seinillä ja ikkunoissa olevista lapuista opetellessa. Puolituntisen matkan jälkeen aloimme seurata saksalaisen opettajan omalle opettajallemme antamia ohjeita, jotta löytäisimme kouluun: etsikää iso pankin merkki, kävelkää sitä kohti, kääntykää oikealle ja menkää portaat alas, kulkekaa rakennustyömaan reunaa pitkin ja törmäätte parin metrin päästä koulumme pääoveen. Tapasimme koulun rehtorin, opettajan ja luokan suomalaisen oppilaan äidin sekä joukon meitä innokkaasti odottavia oppilaita.

Meitä jännitti aluksi aivan valtavasti. Meissä se näkyi kai siten, että olimme hyvin ujoja ja hiljaisia. Saksalaiset oppilaat olivat myös jännittyneitä, mutta he puolestaan olivat hyvin meluisia ja villejä. Ensimmäisellä tunnilla, joka oli englannin tunti, leikimme englanninopettajan johdolla erilaisia tutustumisleikkejä. Tunnin leikkimisen jälkeen oli viiden minuutin tauko, jonka aikana siirryimme kemiantunnille. Kemianluokassa jokaisella oppilaalla oli oma työpisteensä kaasu- ja vesihanoineen. Me istuimme ja kuuntelimme, kun opettaja (sama englanninopettaja) opetti saksalaisille oppilaille kaasujen ominaisuuksia. Rouva englannin- ja kemianopettaja oli täyttänyt ilmapalloja erilaisilla kaasuilla ja näytti meille, kuinka nämä kaasut reagoivat tulen kanssa. Ymmärsimme sanoja sieltä täältä eikä kukaan onneksi – väsymyksestä huolimatta – nukahtanut. Kemiantunnin jälkeen palasimme takaisin kotiluokkaan ja meitä odotti valmiiksi katettu aamiaispöytä! Saksalaiset oppilaat ja heidän opettajansa olivat järjestäneet meille maukkaan ja runsaan aamiaisemme. Emme olisikaan tarvinneet omia eväitämme ollenkaan. Aamiaisen aikana uskaltauduimme jo puhumaan saksalaisille ja he meille. Jää oli murrettu. Koulupäivässä jännittävintä oli seuraavana vuorossa ollut esitelmänpito, mutta sekin onnistui loistavasti. Myös saksalaisten pitämä englanninkielinen esitys Lüneburgista oli oikein hyvä.

Vihdoin oli vuorossa ensimmäinen kunnon välitunti ja pääsimme touhuamaan saksalaisten kanssa ulos koulun pihalle. Oppilaat veivät meidät liikuntahalliin ja liikunnanopettajan johdolla aloimme pelailemaan erilaisia pelejä. Harmiksemme emme pelanneetkaan jalkapalloa, mutta ei se loppujen lopuksi haitannutkaan. Kahdella suomalaisella oppilaalla nyrjähti nilkka, joten he seurailivat vaan kentän laidalta. Onneksi nilkatkin ovat jo parantuneet ja päivä jatkui ihan normaalisti eteenpäin. Koulupäivän jälkeen lähdimme saksalaisten kanssa kaupungille kiertelemään, kävimme Mäkkärissä ja jätskillä. Parille meistä tarttui vielä muutamat kengät ja farkut mukaan. Opettajat istuivat suomalaisen oppilaan äidin kanssa kahvilla ja nauttivat auringosta.  

Tänään on jo toiseksi viimeinen päivä täällä. Retki on ollut aivan mahtava ja matkaan on mahtunut mukaan kaikenlaisia kommelluksia ja naurunpuuskia. (Opettajan tätä kirjoittaessa me pelaamme Jugendhergergessä asuvien saksalaisnuorten kanssa.) Huomenna vietämme päivän Hampurissa ja illalla lennämme takaisin Suomeen.

Kävelyä, hippaa ja kommunikointia.

Olemme aivan poikki. Opettajilla oli mahtava ajatus siitä, että kävelemme tänään Jugendherbergestä keskustaan ja kierrämme keskustan nähtävyydet jalan. Kaupunkikierroksen jälkeen jatkoimme kävellen vielä suolamuseoon ja sen jälkeen koitti päivän odotetuin hetki eli neljä tuntia shoppailua Lünebrugin keskustassa. Onneksi meillä oli kunnon kengät. Aamupäivällä kauhea tuuli kiusasi meitä muuten aurinkoisessa säässä, iltapäivällä ilma lämpeni onneksi huomattavasti. 

Kaupunkikierroksemme kohokohta oli varmasti se, kun yritimme etsiä erään kirkon pääovea, jotta olisimme päässeet sinne sisään. Etsimme ja etsimme, mutta emme löytäneet. Juuri kun olimme luovuttamassa etsimistä, avautui erään viereisen talon ovi ja vanha, arvokkaan näköinen herra tuli kysymään meiltä jotain saksaksi. Saksanope hyppäsi tulkin rooliin ja saimme vartin verran kuunnella kirkon ja Lüneburgin historiasta. Kirkkoon emme päässeet sisälle, mutta tiedämme nyt miksi Lüneburgissa osa taloista on aivan vinossa.

Ennen kuin jatkoimme matkaa suolamuseoon, söimme saksalaisten nuorten tapaan lounaaksi herkulliset Dönerit. Tai pikemminkin Döner Tütet. (Voitte käydä googlaamassa mitä ne ovat.) Aluksi emme olleet kovin innoissamme mistään museoreissusta, mutta kai matkalla yhdessä museossakin on käytävä. Museokierros alkoi sillä, että saimme maistaa suolavettä ja tehdä itse suolaa. Suojalasit päässä hämmensimme vesiliuosta tulen päällä ja näin pikkuhiljaa saimme aikaiseksi valkoista mössöä, joka pakattiin meille kotiin vietäväksi. Kiersimme oppaan kanssa museossa ja ope tulkkasi meille kaikki vaikeat asiat. Muuten yritimme itse ymmärtää ja saada selville mistä oli kysymys. Jännittävintä oli ehkä se, kun pääsimme käymään ”suolakaivoksessa”.

Kun pakollinen museoreissu oli ohi alkoi – niin luulimme – päivän paras osuus: shoppailua pienryhmissä. Koska opettajamme on kenkähullu ja tiesimme hänen ostelevan kivoja kenkiä Saksasta, pyysimme häntä kuitenkin ensin viemään meidät kenkäkauppaan. Lähes kaikki tytöt ostivat uudet kengät. Neljä tuntia kaupungilla kului jätskiä syödessä, saksaksi asioidessa, shoppaillessa ja auringosta nauttiessa. Reissun päätteeksi kävimme hankkimassa eväät huomista kouluvierailua varten. Onneksi opettajat suostuivat siihen, että menemme bussilla ”hotellillemme”. Ei enää kävelyä.

Odotellessamme ruokailun alkua, opettajamme tutustui joihinkin saksalaisiin koululaisiin (jotka luulivat meitä vanhemmiksi kuin 12-vuotiaiksi) ja sanoi heille, että me haluaisimme pelata heidän kanssaan. Mutta emmehän me niin olleet sanoneet! Alkoi tunnin kestänyt ”hulabaloo” – pelatako saksalaisten kanssa vai ei. Opettajien pienen maanittelun ja kannustuksen jälkeen päädyimme kuitenkin yhdessä saksalaisten seiskaluokkalaisten kanssa ulos leikkimään hippaa ja opettamaan heille suomea. (Sanoja joita opetimme: moi, huomiseen, kakkos-Timo, numerot 1 – 5, suomalainen ja saksalainen). MAHTAVAA!!

Huomenna illalla kouluvierailun jälkeen Jugendherbergessä on vuorossa lisää saksan ja suomen opiskelua sekä hippajuoksua.

Kommellusten kautta perillä Lüneburgissa

Meistä kukaan ei nukkunut viime yönä. Emme me oppilaat eikä opettajatkaan. Kukaan ei ilmeisesti malttanut nukahtaa, ettei herätyskellon pirinä jäisi kuulematta.

Olimme kaikki saapuneet kello viideksi linja-autoasemalle, josta matkamme kohti Saksaa alkoi. ”Ei varmasti tarvitse nukkua tällä matkalla,” totesi eräs kanssamme lentokenttäbussiin noussut nainen. Olimme niin innoissamme! Puhetulva matkan ajan oli mahdoton. Lentokentälle saavuimme klo 6.35. Kentälle meidän ei tarvinnut olla yksin, monet muutkin olivat päättäneet matkustaa tänään. Jakauduimme kahteen porukkaan ja jätimme tavaramme bagage drop –tiskille ja menimme kaikki onnistuneesti läpi. Lentokentällä meillä ei ollut aikaa tuhlattavaksi vaan jouduimme kiiruhtamaan portille lähes heti turvatarkastuksen jälkeen. Pienestä huonovointisuudesta ja jännityksestä aiheutuvista kyyneleistä huolimatta pääsimme nousemaan koneeseen. Istuimme koneessa. Istuimme koneessa. Ja istuimme koneessa. Kunnes yhtäkkiä kasvissosekeittoa muistuttavaa mössöä suihkutettiin koneemme päälle (jään- ja lumenpoisto ainetta). Pääsimme vihdoin lentoon ja pienen myöhästymisen takia, laskeuduimme Hampuriin reilu puolituntia aikataulusta jäljessä.

Hampurin lentokentällä opettajamme paahtoi joukkomme edessä hurjaa vauhtia ja vei meidät lentokentältä Hampurin päärautatieasemalle (Hauptbahnhof) vievään S-Bahniin. Söimme Brezeleitä ja nautimme juna-aseman tunnelmasta kaikessa rauhassa. Odotimme junaa. Odotimme junaa. Ja odotimme junaa. Juna ei ikinä tullut. Paikallisen TV-kanavan kuvaaja-toimittajajoukko tuli kertomaan meille, että junamme ei aja tänään. Ja olimme juuri ostaneet 80€ arvoisen ryhmälipun junaan. Kukaan ei vain kertonut meille, että kyseinen junayhtiö lakkoilee tänään. Toimittajat olisivat halunneet haastatella opettajaamme telkkariin, mutta kehotuksestamme huolimatta hän ei halunnut puhua Saksan telkkarissa. Lähdimme kauhealla vauhdilla infotiskille ja harmiksemme saimme selville, että meillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa päästä Lüneburgiin: Ostaa uudet liput kalliiseen junaan tai mennä taksilla. Tässä vaiheessa kyyneleitä vuodatettiin toistamiseen. Onneksi opettajan anovat katseet ja hymyily auttoivat ja kiva junalippujen myyjä antoi meille erikoisedullisen lipun ja pääsimme kaksi tuntia aikataulustamme jäljessä Lüneburgiin.

Jugendherbegressä meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja saimme – suureksi iloksemme – huoneet, joissa on omat vessat ja suihkut! Huoneemme ovat siistit ja sijaitsevat kaikki samalla, omalla käytävällämme. Pojat ovat yhdessä huoneessa, tytöt kahdessa ja opettajilla on molemmilla oma huone. Täällä Jugendherbergessä on paljon muitakin vieraita. Hollantilaisia kauhukakaroita, saksalaisia nuoria ja joitain aikuisia. Täällä voi pelata jalkapalloa, koripalloa, pingistä ja riehua ulkona leikkipuistossa.

Kiertelimme Lüneburgin kaupungilla, kävimme syömässä saksalaisessa ravintolassa (jossa hauskuutimme tarjoilijaa puhelemalla saksaa ja jättämällä hyvien tapojen mukaisesti tippiä), suoritimme pari opettajamme antamaa tehtävää (haimme turisti-infosta kaupungin kartan sekä asioimme kirjakaupassa saksan kielellä), kävimme myös italialaisessa jätskibaarissa sekä tutustuimme Lüneburgin maisemiin vesitornin päältä.

(Kokeillaan, saammeko tämän blogikirjoituksen nettiin vielä tänään. 

Täällä on netti ainoastaan respassa ja se maksaa 2 € /20 minuuttia.)

Opettaja pakkaa ja kirjoittaa muistilistaa.

Passit. [check]
Passien kopiot. [check]
Lentoliput. [check]
Lentokenttäbussiliput. [check]
Juna- ja bussiaikataulut. [check]
Hostellimajoitus. [check]
Kansainvälinen hostellikortti. [check]
Ohjelman suunnittelu ja lukujärjestyksen tekeminen. [check]
Museokäynnin vahvistus. [check]
Kouluvierailun vahvistus. [check]
Ravintolavarauksen vahvistus. [check]
Wilma-viestien kirjoittaminen. [check]

... ja silti olen varmasti unohtanut jotain. Tai ainakin siltä minusta tuntuu.

Matkan lähestyessä innostus ja odotus kasvaa sekä jännityksen määrä lisääntyy. Opintomatkamme on ensimmäinen luokkaretki, jonka olen ikinä järjestänyt ja ylipäätään ensimmäinen luokkaretki, jolle osallistun opettajan/aikuisen roolissa. Edellisestä luokkaretkestä on tainnut vierähtää 8 vuotta. Koska matkan suunnittelu ja toteutus alkoivat hyvissä ajoin jo syksyllä, ei matkajärjestelyiden suhteen ole oikeastaan tullut kiire. Toki näin matkan häämöttäessä parin päivä päästä, tulee jatkuvasti mietittyä (ja stressattua) sitä, että olehan nyt hoitanut kaiken?

Eiköhän opettajankin matkajännitys laukea, kun maanantaiaamuna nousemme koneeseen ja lennämme pariksi päiväksi Keski-Euroopan kevääseen. Toivon, että saamme viettää neljä ikimuistoista päivää (toivottavasti aurinkoisessa) Lüneburgissa ja että oppilaat saisivat retkestämme mahtavan kokemuksen, joka kannustaisi heitä jatkossakin opiskelemaan saksan kieltä ja tutustumaan saksalaiseen kulttuuriin.

...ja vielä pitää tehdä:
tärkeiden papereiden tulostaminen
passien ja lentolippujen laskeminen pariin kertaan
parin Wilma-viestin kirjoittaminen
ensi viikon työt (tuntisuunnitelmat, kertaustehtävät, kokeet)
oman laukun pakkaaminen

Ps. Enää alle kaksi päivää.

"Puhutaanko taas matkasta?"

Olemme niin innoissamme tulevasta matkastamme, että mieluiten emme puhuisi (tai siis emme enää viimeisten kuukausien aikana ainakaan saksanopettajan kuullen) mistään muusta kuin siitä. Usein opettajamme on kuitenkin vastannut meille kieltävästi, kun olemme ehdottaneet, että puhuisimme saksan tunnilla matkasta. "Pitäähän meidän opiskellakin, jotta osaatte sitten kommunikoida niiden saksalaisten kuudesluokkalaisten kanssa," opettajamme on monta kertaa vastannut. Viime perjantaina saimme kuitenkin aivan luvan kanssa puhua mielin määrin opintomatkastamme - tosin koulupäivän jälkeen.

Viime perjantaina saksanopettajamme halusi, että jäisimme koulupäivän jälkeen valmistelemaan matkaa. Koska opettajamme oli kiireen keskellä unohtanut muistuttaa meitä siitä, että voisimme ottaa eväät mukaan, saimme houkuteltua hänet lähtemään kanssamme kauppaan. Se olikin opettajalle ensimmäinen "reissu" meidän kanssa koulun seinien ulkopuolelle. Kun pääsimme takaisin koululle, alkoivat matkavalmistelut. Opettajamme on tietenkin hoitanut meille lentoliput ja hostellimajoituksen sekä pitänyt huolta kaikista muista tärkeistä asioista, mutta pitihän meidänkin osallistua jollain tavalla yhteisen matkamme järjestelyihin.

Meillä on tiedossa kuulemma jonkinlaista "kaupunkisuunnistusta" Lüneburgissa ja saamme kai joitain muitakin tehtäviä matkan varrella. (Opettajamme haluaa ilmeisesti varmistaa sen, että meillä ei vain pääse olemaan tylsää matkalla. Ja että varmasti joudumme käyttämään saksan kieltä.) Näitä tehtävien suorittamista varten, askartelimme pienet päiväkirjat. Päiväkirjaan piirsimme myös miellekartan omista odotuksistamme, ajatuksistamme, peloistamme ja toiveistamme. Askartlimme myös sellaiset nimikortit, joihin eksymistilanteen varalta kirjoitimme oman nimemme, majoituksen osoitteen sekä opettajan puhelinnumeron. Opettaja selitti meille, että jos eksymme, niin meidän tulee ojentaan tuo kortti lähimmälle ihmiselle ja jäädä siihen paikkaan seisomaan. Korttia ja päiväkirjaa tulee kantaa koko ajan mukana. (Opettaja paljastaa, että yksi syy tähän on se, että eräs "kaupunkisuunnistuksen" tehtävistä vaatii sitä, että muistiinpanovälineet ovat koko ajan mukana.)

Askartelutuokion jälkeen saimme esittää opettajalle kaikki mieltämme askarruttavat kysymykset ja opettaja yritti parhaansa mukaan vastata meille. Opettajamme on myös tehnyt meille lukujärjestyksen matkaa varten - ja se on saksankielinen! (Se meitä hieman kauhistutti, mutta emmeköhän me ymmärrä kuitenkin, missä meidän tulee mihinkin kellonaikaan olla.) Huomisen koulupäivän jälkeen jäämme myös koululle tekemään viime hetken valmistelut.

Ps. Enää kolme päivää.
Pps. Lüneburg -video